Musiikkikilpailut

Valtakunnallisesti merkittävät ja myös kansainvälistä huomiota saaneet viulu- ja pianokilpailut ovat kuuluneet Jyväskylän musiikkielämään 1970-luvulta lähtien. Suomalainen musiikkikampus oppilaitoksineen ja Jyväskylä Sinfonia sekä Jyväskylän kaupunki ovat tärkeitä kumppaneita Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön järjestämien kilpailujen toteutuksessa.

Kilpailujen sarjassa viimeisimpänä koettiin monipuolisia muusikkotaitoja mittaava Ilmari Hannikainen -pianokamarimusiikkikilpailu pianisteille yhtyeineen helmi-maaliskuun taitteessa 28.2.–9.3.2023. Kilpailutoimikunta teki osallistujavalinnan: kansalliseen nuorten sarjaan yhdeksän ja kansainväliseen sarjaan kaksikymmentä yhtyettä. Kaksisarjaiseksi laajennettu uudistettu kilpailumuoto sai tulikasteensa edellisessä, vuoden 2020 kilpailussa. Lopputulos oli kiinnostava ja korkeatasoinen. Kansallinen nuorempien sarja on tarkoitettu Suomessa opiskelevien 13–20-vuotiaiden yhtyeille. Kansainvälinen 16–35-vuotiaille suunnattu sarja käydään niinikään yhtyeinä kilpailun huipentavaa orkesterifinaalia myöten, kuten otteet vuoden 2020 finaalista sekä vuoden 2023 finaalista kertovat. Lavalla Ville Matvejeffin johtaman Jyväskylä Sinfonian kanssa kilpailussa 2020 on kilpailuvoittaja Trio ´95. Vuoden 2023 kilpailun finaalin toisen päivän tallenteessa Cuore Piano Trio, Duo Sarasvathi–Nowak ja kilpailun voittanut Trio Brontë esiintyvät Jyväskylä Sinfonian kanssa kapellimestarina Jan Söderblom.

Sanomalehti Keskisuomalainen uutisoi kilpailu-uudistusten julkistuksesta 18.5.2018 ja julkaisi kansainvälisen sarjan tuomariston jäsenen Heini Kärkkäisen mietteitä 2020 kilpailun vaiheilla.

Juhani Heinonen -viulukilpailu käytiin Jyväskylässä jo kuudennentoista kerran 4.–9.3.2022, nyt toistamiseen kolmisarjaiseksi uudistetussa muodossaan. Merkittävimmän Suomessa opiskeleville nuorille viulisteille suunnatun kilpailun kaikki tapahtumat välitettiin vuoden 2019 kilpailun tapaan Gradian media-alan opiskelijoiden toteuttamina nettilähetyksinä 10–12-vuotiaiden poikkeuksellisen korkeatasoisiksi todetuista esityksistä Jyväskylä Sinfonian kanssa soitettuun ylimmän sarjan finaaliin.

Sulasol ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö julistivat Jyväskylässä kesäkuussa 2022 järjestettyjen Laulu- ja soittojuhlien tiimoilta ensimmäisen valtakunnallisen P. J. Hannikainen -kuorosävellyskilpailun. Kilpailuaika alkoi 1.3.2021 ja päättyi 31.10.2021. Kilpailuun saapui kaikkiaan 124 teosta. Tulokset ja kilpailun parhaimmistoa kuultiin 9.6.2022 Jyväskylässä valtakunnallisten Laulu- ja soittojuhlien yhteydessä pidetyssä konsertissa. Suurtapahtuma muodosti erityislaatuisen juhlavat puitteet suomalaisen kuorolaulun historiaan olennaisena kuuluvan P. J. Hannikaisen nimissä järjestetylle sävellyskilpailulle.