Juhani Heinonen viulukilpailu
Järjestyksessään kuudestoista Juhani Heinonen -viulukilpailu käytiin Jyväskylässä 4.-9.3.2022 ja tulokset ovat nyt osa suomalaista musiikkikilpailuhistoriaa. Tämänkertaiseen kilpailuun ilmoittautui kaikkiaan 54 osanottajaa, joista 47 kuultiin Jyväskylässä. Maamme eturivin viulutaiteilijoista ja -pedagogeista koostuvan tuomariston muodostivat Réka Szilvay (pj.), Anna Kreetta Gribajcevic, Pekka Kauppinen, Pekko Pulakka ja Laura Vikman. Kilpailijat ja koko Juhani Heinonen 2022 -viulukilpailun koneisto on esitelty kilpailukatalogissa.
Tapahtumakeskuksena oli Suomalainen musiikkikampus, estradina perjantaista 4.3. tiistaihin 8.3. saakka Hannikaissali ja keskiviikkona 9.3. Jyväskylä Sinfonian kanssa Jyväskylän teatteritalo. Keskimmäinen eli 13–15-vuotiaiden kaksieräinen sarja käynnisti kilpailun. Sen finaalin orkesterina Hannikaissalissa 6.3. oli Rita Varosen harjoittama ja vierailijaksi kutsutun Zoltán Bolykyn sairastuttua myös konsertissa johtama Musiikkikampuksen opiskelijoiden Campus Sinfonietta. Tuomariston finaaliin valitsemista kahdeksasta kilpailijasta voittoon ylsi Olga Niemi, muilla palkintosijoilla Senny Herler ja Kaisla Holkko.
Seuraavana ratkaisun sai 8.3. vuorossa ollut yksieräinen ja kilpailutoimikunnan jo ennakkoon karsintavaiheen perusteella poikkeuksellisen korkeatasoiseksi arvioima 10–12-vuotiaiden sarja. Tuomaristo halusi antaa tunnustuspalkinnot kaikille kuulemilleen soittajille, mutta nosti heistä kärkeen Lilja Haataisen, Leea Mattilan ja Maria Emeltchenkon.
Kilpailun kuusipäiväinen kokonaisuus huipentui yhteistyölle vakiintuneeseen tapaan Jyväskylä Sinfonian kanssa Jyväskylän teatteritalossa soitettuun 16–24-vuotiaiden sarjan finaaliin. Sen kapellimestarina oli vuoden 2019 tuomaristosta tuttu Jan Söderblom. Tuomariston valitsemat viisi finalistia olivat valinneet ohjelmistonsa niin, että konsertissa kuultiin kolme Sibeliuksen ja kaksi Mendelssohnin viulukonserton ensiosaa. Vuoden 2022 Juhani Heinonen -viulukilpailun voittajaksi tuomariston päätöksellä tuli Aino Yamaguchi, toiseksi Sanni Kangas ja kolmanneksi Liina Ristolainen.
Pitkään kaksisarjaisena käyty kilpailu laajeni kevään 2019 kilpailuun tehdyssä uudistuksessa kolmisarjaiseksi, kun mukaan liitettiin yksieräinen 10–12-vuotiaiden sarja ja muiden ikärajoja tarkistettiin. Vanhimmat osallistujat voivat olla kilpailun alkaessa 24-vuotiaita. Sarjojen ja ohjelmiston laaja uudistus sai tuolloin hyvän vastaanoton, ja osanottajia kertyi kaikkiaan 65, mikä on tähänastinen ennätys. Runsaan osallistujamäärän ja aktiivisen yleisön lisäksi myös lehdet, radio ja televisio huomioivat innostuneen tunnelman. Gradian media-alan opiskelijoiden monikameratiimi striimasi vuoden 2019 viulukilpailun, joka nähtiin ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan suorina verkkolähetyksinä. Sama yhteistyö jatkui myös Ilmari Hannikainen -pianokamarimusiikkikilpailussa 2020 ja edelleen tämänkertaisessa vuoden 2022 kilpailussa.
Uudistuksesta ja myös kilpailun tulevasta kehittämisestä vastaavan kilpailutoimikunnan puheenjohtaja on Helsingin konservatorion lehtori Janne Malmivaara ja jäseninä ovat professori Tuomas Haapanen sekä Gradian emeritus lehtori Kait Kenner.
Vuodesta 1977 lähtien Jyväskylässä järjestetyn Juhani Heinonen -viulukilpailun taloudellinen perusta rakentuu Are Oy:n pääjohtajan, taitavan viulunsoiton harrastajan vuorineuvos Juhani Heinosen lahjoituksiin. Hän ohjasi 50- ja 60- vuotispäiviensä huomioinnit kilpailujen tukemiseen, mikä mahdollisti nuorille soittajille suunnatun valtakunnallisen viulukilpailun syntymän ja toiminnan jatkon.
Juhani Heinonen -viulukilpailun käyneitä nähdään ja kuullaan Suomen ja maailman estradeilla ja heitä lasketaan jo sadoissa, minkä Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön puheenjohtaja Anneli Rahn toi esiin tervehtiessään vuoden 2022 kilpailijoita sekä yleisöä kilpailukatalogin sivuilla. Monille lupaaville lahjakkuuksille Jyväskylän viulukilpailu on ollut harkittu askelma kohti Kuopion viulukilpailua. Vuoden 2022 viulukilpailun osallistujat Liina Ristolainen ja Aino Yamaguchi kertovat Keskisuomalaisen 7.3.2022 julkaisemassa haastattelussa kilpailujen merkityksestä omien musiikillisten tavoitteidensa saavuttamiseen.
Viulukilpailutoimikunta (Janne Malmivaara, Kait Kenner ja Tuomas Haapanen) valmisteli kilpailu-uudistusta keväällä 2017 säätiön puheenjohtaja Anneli Rahnin luona.