Ilmarin päivän kunniaksi juryt julki
Keski-Suomen musiikin edistämissäätiö julkistaa Ilmarin päivän merkeissä vuoden 2020 Ilmari Hannikainen -pianokamarimusiikkikilpailun tuomaristot. Kilpailussa on kaksi sarjaa, jotka ajoittuvat 24.2.–5.3.2020. Tapahtumat huipentuvat 4. ja 5.3.2020 Jyväskylä Sinfonian kanssa soitettaviin kansainvälisen sarjan finaalikonsertteihin.
Kansainvälisen sarjan juryyn ovat lupautuneet Ivari Ilja (Viro) pj, Andreas Brantelid (Tanska/Ruotsi), Terhi Dostal (Suomi/Saksa), Heini Kärkkäinen (Suomi) sekä Ellen Nisbeth (Ruotsi). Sarja on avoin Suomen ohella myös muille pohjoismaisille ja Baltian maista tuleville 16–35 -vuotiaiden yhtyeille. Kokoonpanoina voivat olla pianotrio, viulu-pianoduo ja pianoduo.
Suomen oppilaitoksissa opiskelevien 13–17-vuotiaiden trioille ja duoille suunnatun kansallisen sarjan tuomariston muodostavat Paavali Jumppanen pj, Petri Alanko, Ilkka Kauppi, Katariina Liimatainen ja Liisi Nuora-Kapanen.
Ilmari Hannikaisen nimissä käytävälle musiikilliselle mittelölle uuden konseptin luoneen ja sen tapahtumia valmistelevan kilpailutoimikunnan puheenjohtajana toimii jo vuoden 1996 Jyväskylän musiikkikilpailuista lähtien tehtävässä vaikuttanut Sibelius-Akatemian pianoprofessori Erik T. Tawaststjerna. Toimikunnan varapuheenjohtaja on pianonsoiton lehtori Risto Kyrö (TAMK), ja muut jäsenet ovat pianonsoiton ja säestyksen lehtori Juha Heikkinen (Gradia), ylikapellimestari Ville Matvejeff (Jyväskylä Sinfonia) ja säestyksen lehtori Eliisa Suni (JAMK).