Tiedote: Uponnut kaupunki -julkistus
Suomalaisen musiikkikampuksen kellarista vuonna 2017 tehty nuottilöytö on pohjana mittavalle, kaksivuotiselle Uponnut kaupunki –projektille, joka toteutetaan Jyväskylässä vuosina 2020-2021. Löytöön sisältynyt Heikki Suolahden laajalle orkesterille 1930-luvulla kirjoittama ”Uponnut kaupunki” on antanut nimen koko projektille.
Projekti julkistettiin Jyväskylä Sinfonian päiväkonsertin jälkeen keskiviikkona 23.10. Jyväskylän kaupunginteatterin ylälämpiössä. Paikalle saapunut runsas kiinnostuneiden joukko sai kokea ensimmäisten joukossa Uponneen kaupungin ensisävelet. Julkistuksen päätteeksi Hannariina Taipale ja Hedda Ohls esittivät Eliisa Sunin säestyksellä 16-vuotiaana menehtyneen Heikki Suolahden kaksi hyvin osaavalla otteella säveltämää laulua V.A. Koskenniemen sanoihin.