Kilpailijoille kunniaa, järjestelyille kiitosta
Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön järjestämä, toista kertaa pianokamarimusiikkikilpailun muodossa käyty Ilmari Hannikainen -kilpailu huipentui 8. ja 9.3.2023 Jyväskylä Sinfonian kanssa Jyväskylän teatteritalossa soitettuihin finaalikonsertteihin. Teknologia on mullistanut 1970-luvulta juontavan kilpailun saavutettavuuden. Paikan päällä kamarimusiikkia nauttineen yleisön lisäksi tapahtumalähetysten katsojakertoja on jo yli kymmenentuhatta.
Kilpailu käynnistyi 28.2. Hannikaissalissa kaksieräisellä ja kaksipäiväisellä kansallisella nuorten sarjalla, jonka tuomaristo Ella Untamala (pj.), Eeva Oksala, Juho Pohjonen ja Alexis Roman totesi 1.3. tulosten julkistuksessa korkeatasoiseksi.
Kansainvälisten yhtyeiden astuessa lavalle kävi ilmi, että avaaminen täysin kansainväliseksi oli täysin oikea ratkaisu. Taitavien duojen ja triojen joukosta tuomaristo valitsi semifinaaliin kahdeksan yhtyettä kilvoittelemaan kuudesta finaalipaikasta. Välierän ohjelmistojen osana kuultiin kullekin yhtyemuodolle kilpailun tilaamat sävellykset, joiden kantaesityksiä paikan päälle pääsivät seuraamaan Minna Leinonen (viulu-pianoduo) ja Kirmo Lintinen (pianoduo). Tuomas Turriago kuuli oman sävellyksensä kantaesitykset (viulu-sello-pianotrio) striimin välityksellä. Kaikki säveltäjät olivat innostuneita kuulemistaan tulkinnoista.
Tuomaristo muodosti kilpailun kaikkiin eriin perustuneen ratkaisunsa Jyväskylän teatteritalolla kuultujen finaalikonserttien jälkeen. Kansainvälisen sarjan tuomariston muodostivat Juhani Lagerspetz (pj. Suomi), Andreas Brantelid (Ruotsi/Tanska), Johan Fröst (Ruotsi), Kaija Saarikettu (Suomi), Irina Zahharenkova (Viro/Suomi).
Viidestoista Ilmari Hannikaisen nimissä käyty kilpailu sai uudistuksilleen sekä tuomaristolta, kilpailijoilta että yleisöltä lämpimän kannustuksen. Sanomalehti Keskisuomalainen seurasi tapahtumia tiiviisti valmisteluista finaalikonsertteihin saakka. Jyväskylän herttaisuus, Suomalaisen musiikkikampuksen tilat ja opiskelijatiimi, striimausten ammattimaisuus, orkesteri kapellimestareineen sekä kilpailujärjestelyt ja yleinen ilmapiiri kaiken kaikkiaan keräsivät vuolaita kiitoksia niin kansainvälisiltä osanottajilta kuin tuomaristoltakin.
Kilpailusuoritukset ovat edelleen seurattavissa päiväkohtaisina tallenteina ja taustatietoihin voi tutustua kilpailukatalogin nettiversion avulla. Lähetyksistä vastanneen Gradian media-alan kanssa finaaleissa yhteistyössä oli myös Yle, jonka radiolähetykset haastatteluineen ovat kuultavissa Yle Areenassa.