Jämsän satoa 2021
Jämsänjokilaakson musiikkiopiston ja Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön yhteistyönä järjestämä tapahtuma toi pitkän koronaodotuksen jälkeen maakunnan pianisteja Jämsän Jokivarren kampukselle lauantaina 20.11.2021.
Tapahtuma oli järjestyksessään jo kuudes. Rajoitusten siirtämänä pianistit kokoontuivat tapahtumalle vakiintuneen kevätlukukauden sijaan nyt poikkeuksellisesti syyskaudella. Arvioitsijoina olivat Jyväskylän ammattikorkeakoulun pianonsoiton lehtori ja pianisti-säveltäjä Tuomas Niininen sekä aiemmista tapahtumista tutusti Savonia ammattikorkeakoulun pianonsoiton lehtori ja pianotaiteilija Katariina Liimatainen. Esitykset tallennettiin, ja päivän tapahtumiin voi palata Jämsän kaupungin YouTube-kanavalla.
Koronan aiheuttamaa reilun vuoden viivästymistä lukuunottamatta kolmen vuoden välein järjestetty Keski-Suomen pianotapahtuma on koonnut maakunnan musiikkioppilaitosten nuoria soittajia katselmukseen Jämsään jo 2000-luvun alkuvuosista lähtien. Pianotapahtuman tavoitteena on antaa lapsille ja nuorille mahdollisuus esiintymiseen ja palautteeseen. Muiden pianonsoiton opiskelijoiden esitysten kuunteleminen ja samaa harrastavien tapaaminen on esiintyjälle mieleenpainuva ja avartava kokemus. Tapahtuma pitää myös yllä musiikkioppilaitosten välistä maakunnallista yhteistyötä.