Säätiön perustajat

Musiikkiopiston ensimmäinen lukuvuosi käynnistyi syyskuussa 1948. Opetus annettiin ensimmäisinä vuosina hajallaan sijainneissa vuokratiloissa, kouluilla tai opettajien kotona. Vauhdittaakseen oppilaitoksen toimitilahanketta liikemies K. V. Leino ja johtajaksi nimitetty V. E. Noronen perustivat musiikkiopiston muuta toimintaa rahoittaneen kannatusyhdistyksen rinnalle säätiön. Tavoitteena oli saada opistolle toimitila kaupungin keskustaan Kilpisenkadulle. Rakennushankkeeseen liittyneeseen keräyksen suojelijaksi he saivat Jean Sibeliuksen.

Veikko Eljas Noronen (s. Äänekoski 19.4.1913, k. Jyväskylä 21.9.1969) kuului sisarussarjaan, josta useat tekivät merkittävän elämäntyön. Hän valmistui vuonna 1935  Jyväskylän seminaarista kansakoulunopettajaksi, missä tehtävässä hän toimi Mikkelissä ja Raumalla. Talvisodassa haavoittumisestaan huolimatta hän jatkoi Sibelius-Akatemiaan. Hän opiskeli sekä koulumusiikkiosastolla että yleisellä osastolla opettajinaan Leevi Madetoja, Ilmari Hannikainen ja Selim Palmgren. Molempien osastojen päästötodistuksen hän sai vuonna 1946. Jyväskylässä hän toimi kansakoulujen taloudenhoitajan toimensa (1946-63) ohella musiikkiopiston johtajana, sittemmin konservatorion rehtorina.

Kaarlo Vilho Leino (s. Hausjärvi 16.12.1877, k. Jyväskylä 3.12.1958) oli 16-lapsisesta perheestä ja hyvin vaatimattomista oloista menestykseen ponnistanut liikemies. Päätyminen nahka- ja jalkinealalle 16-vuotiaana vei hänet yhä vastuullisempiin tehtäviin ja johdatti hänet myös Keski-Suomeen. Leino perusti Jyväskylään oman nahka-alan yrityksen, jota hän johti menestyksellä kuolemaansa asti. Liikemiesvaistoinen Leino oli myös suuri musiikin ystävä.

Vuonna 1952 käynnistyneessä säätiötoiminnassa Leinon ja Norosen ohella olivat mukana Lauri Elimäki, Kalle Heinonen, Pekka Hintikka, Veikko Hyytiäinen, Väinö Kauranen, Tauno Mikkonen, Lauri Noronen, Päiviö Ollilainen, Linnea Oksala, Onni Peltonen, M.V. Sipponen ja Eino Tulikari.

Säätiö toimi tiiviissä yhteistyössä samoihin aikoihin perustetun Keski-Suomen kulttuurirahaston kanssa, jonka kanslia toiminnan alkuvuosina sijaitsi Musiikkiopiston kansliassa.