Säätiön rahastot

Lahjoituksin karttuneista rahastoista mahdollistetaan muun muassa säätiön kilpailuja ja maakunnan musiikkioppilaitosten kanssa yhteistyössä järjestettäviä soitintapahtumia. Ilmari Hannikainen -kilpailun taustalla ovat erityisesti Ilmari Hannikaisen ystäväpiiriin kuuluneen jyväskyläläisen rautatievirkailija Alice Girsenin sekä Hannikaisen lesken Göta Tingvald-Hannikaisen testamenttilahjoitukset.

Vuodesta 1977 lähtien järjestetyn Juhani Heinonen -viulukilpailun taloudellinen perusta rakentuu Are Oy:n pääjohtajan, taitavan viulunsoiton harrastajan vuorineuvos Juhani Heinosen lahjoituksiin. Hän ohjasi muun muassa 50- ja 60- vuotispäiviensä huomioinnit kilpailujen tukemiseen, mikä mahdollisti nuorille soittajille suunnatun valtakunnallisen viulukilpailun syntymän ja toiminnan jatkon.

Jyväskyläläinen liikemies K.V. Leino oli V.E. Norosen rinnalla säätiön toinen perustaja ja alkuvaiheiden merkittävä mesenaatti. Kauppaneuvos Leino teki sekä nimellään että nimettömänä huomattavia lahjoituksia säätiölle. K.V. Leinolle nimetyn rahaston turvin järjestettiin kitara- ja harmonikkakilpailuja vuosina 1983-1995.

Kanttori ja laulupedagogi Vilho Kekkosen testamenttilahjoituksen mukainen kansainvälinen tenorikilpailu toteutettiin kolmesti, vuosina 2002, 2005 ja 2009. Vilho Kekkosen rahasto on säätiön uusin. Sen tarkoituksena on laulutaiteen laajempi edistäminen inspiroijana Vilho Kekkosen mittava elämäntyö.