Säätiön suojelija

Sinuhe Wallinheimo – Kansanedustaja, kulttuurin ja liikunnan puolestapuhuja. 46 vuotias toisen kauden kansanedustaja, vaimo ja kolme lasta (ja kaksi koiraa). Kolme yliopistotutkintoa (MSc, BA, BBA). Opiskellut Yhdysvalloissa ja Jyväskylässä. Takana merkittävä urheilu-ura, 10 vuotta kuorolaulua (Sinikellot ja Vox Aurea) ja seitsemän vuotta viulunsoittoa.
Rakennetaan kulttuurin vahvuuksien varaan
Omaa elämääni ovat jaksottaneet kaksi intohimon kohdetta. Ensimmäisestä henkireiästä, eli liikunnasta tein itselleni ammatin melkein 20 vuodeksi. Siitä toisesta, musiikista olen nauttinut koko elämäni lapsuuden kuorolaulusta viulunsoittoon ja edelleen oman ”rokkibändin” perustamiseen jääkiekkouran hektisinä vuosina.
Kiitokset näihin elämän kiinnekohtiin tutustumisesta kuuluvat vanhemmilleni. Lapsuuden musiikin harrastamisesta hankituista kokemuksista, rohkeudesta ja taidoistakin on ollut hyötyä elämän myöhemmissä käänteissä. Tätä samaa mahdollisuutta olen tarjonnut myös omille lapsilleni.
Toinen kiitoksen kohde kuuluu ympäristölle, jossa sain kasvaa. Keski-Suomi ja erityisesti Jyväskylä on paitsi liikunnan myös kulttuurin ja erityisesti musiikin maakunta ja kaupunki. Vaikka resurssit esimerkiksi musiikin harjoittamiseen eivät ole olleet yhtä hyvät kuin isommilla, henki, asenne ja ilmapiiri ovat olleet täällä aina mutkattomat ja sallivat. Sen takia täältä on tullut niin paljon kulttuurin ja musiikin vaikuttajia rikastuttamaan ja viihdyttämään koko Suomen kulttuuri- ja musiikkielämää.
Tätä taustaa vasten, kun minulta kysyttiin kiinnostusta lähteä mukaan tukemaan Keski-Suomen musiikin edistämissäätiön toimintaa, positiiviseen vastaukseen meni minulta vain muutama sekunti. Haluan olla ehdottomasti omilla voimavaroillani mukana vahvistamassa Keski-Suomen asemaa valtakunnallisena ja kansainvälisenä musiikin ja kulttuurin toimijana tätäkin kautta.
Tässä työssä kannattaa rakentaa Keski-Suomen ja Jyväskylän vahvuuksien varaan. Erityisesti Jyväskylän liikunta- ja hyvinvointiosaamisen mahdollistamat erikoisuudet kannattaisi kartoittaa ja hyödyntää nykyistä paremmin.
Visioni on, että tulevaisuudessa meillä on Jyväskylässä maailman luokan konserttisali, jossa yhdistyy maailman luokan akustiikka ja moderni hyvinvointiteknologia. Mikä olisi sen parempaa kuin konsertin jälkeen näkisit mitä se on tehnyt hyvinvoinnillesi.
Meillä Jyväskylässä on teknologia, tarve salille ja jo lähes yhteinen tahtotila tehdä asiat uudella innovatiivisella tavalla. Kukaties tällaisen vetovoimaisen uuden kohteen myötä me voisimme hakea Jyväskylälle Euroopan kulttuuripääkaupungin statusta lähivuosina. Totta kai tähän tueksi me tarvitsemme myös paljon muuta kulttuuriosaamista ja tapahtumia, jonka edistämisessä tällä säätiöllä on tärkeä tehtävä.
Hyvään elämään tarvitaan kulttuuria, liikuntaa ja musiikkia ja tätä kaikkea meillä täällä on. Osoitetaan me omalla työllämme sen, että kaikki päämäärätietoinen työ, jota tehdään sekä kulttuurin ja liikunnan saralla ihmisen kokonaisvaltaisen kehittymisen eteen ovat mitä parhainta pääomaa koko elinkaaren aikana.
Kansanedustaja
Sinuhe Wallinheimo